07 Vuoden loppu on uuden alku

Olen käynyt mielessäni läpi vuotta 2020. Sen piti olla paras vuosi ikinä, kuten uuden vuoden lähtökohtaisesti aina. Se oli monella tapaa hyvä, mutta parhaiden vuosien rankinglistalla top vitoseen se ei yltänyt. Suurin syy on ollut tämä poikkeuksellinen maailman tilanne. Kun kaikki tekeminen ja oleminen on vedettävä minimiin, alkaa pakka vähitellen hajota. Onneksi kesä toi mukanaan pientä kevennystä kieltoihin, vaikka ei sekään pitkäaikaista ollut. Nyt ollaan taas tilanteessa, jossa liikkumista täytyy jälleen harkita tarkemmin.

Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin siihen hyvään, mitä tämä vuosi on tuonut mukanaan.

2020 kohokohdat

 Kihlat ihmisen kanssa, joka merkitsee minulle kaikkea. Rakkautta, turvaa ja iloa.

☆ Uuden asunnon sisustus ja remontointi. On hienoa herättää omat visiot henkiin. Kokeilla ja sovittaa tavaroita eri paikkoihin. Tuntea se riemu, kun esineet, kasvit, huonekalut ja tekstiilit löytävät oman paikkansa.

Blogin aloitus. Nautin, kun saan jakaa asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Siltikin, vaikka kirjoittaminen ja asioiden selkeä sanoittaminen on minulle vielä toisinaan takkuilevaa ja vierasta, antaa se enemmän kuin ottaa.

Kuusen hankinta ja koristelu siitä syystä, että kaiken kokoiset elämän mullistukset saavat mielen pysymään avoimena uusille asioille. Minulla ei ole koskaan ennen ollut joulukuusta kotona. Se luo lämmintä tunnelmaa koristeineen ja valoineen. En ole koskaan pitänyt itseäni kummemmin jouluihmisenä, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa tuntuu, että saatan vähän ollakin.

Uudenvuodenlupauksia en usko tekeväni tänäkään vuonna. Pitkin vuotta voi asettaa itselleen tavoitteita, jotka sitten täyttää tai ei. En usko asioiden pakottamiseen. Vuoden viimeisenä päivänä aion sytyttää tähtisadetikun (niitä on kertynyt varastoon turhankin paljon), pistää silmät kiinni ja toivoa universumilta sitä uutta ja parempaa aikaa. Uudenvuoden toiveet ovat parempia kuin lupaukset. 

Ensi vuonna yritän pitää yllä nopeampaa tahtia blogikirjoitusten suhteen. Useat raakatekstit ja uudet ideat odottavat purkamistaan. Ennen sitä täytyy kuitenkin minimoida tekstien julkaisemisen estävä itsekriittisyys. Siinä tavoitteita, joita en myönnä pitäväni uudenvuodenlupauksina. 

Ihanaa tulevaa vuotta 2021. Toivottavasti toiveet toteutuvat ja odotukset palkitaan. Toivottavasti tuleva vuosi on paras vuosi ikinä!

Anniina

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest

Kommentit

guest
4 Kommenttia
Näytä kaikki kommentit
Merkki
Merkki
29/12/2020 13:17

Hyvä tavoite elämään toi liiallisen itsekritiikin selättäminen. Uskaltais vaan tehä asioita… Mennään sitä kohti <3 Ja hihii, meikä hymyilee tääl itekseen orastavalle joulutonttuilulles!

Merkki
Merkki
29/12/2020 13:29
Vastaa  Anniina

Niinpä!! 💖